Ei mennyt tänään ihan putkeen

Juu, nyt on kyllä vähän heikosti lähtenyt tämä liikunnan käynnistäminen. :D

Vissiin söin eilen niin huonosti, että tänään väsytti ja nukuin ihan liikaa. Ja sitten en jaksanut mennä sinne salille vaan sen sijaan tein pellin muffineja ja kaksi peltiä joulutorttuja. Ei näin?

Onneksi en ole laihduttamassa, sillä olisin siinä hommassa harvinaisen huono. Onneks nuo ei ole kaikki minulle vaan töihin huomenna. :)

Syöminen on vieläkin suurin haaste. Leipoa osaan, mutta mitään n.s. "oikeaa ruokaa" en osaa laittaa... Siis ainakaan niin, että se maistuisi missään määrin hyvältä.

Nuhaviikko

Minulla on ollut nuhaviikko. Alkaen viime lauantaista ja ollen nyt melkein ohi... Tietystikään en ole rasittanut itseäni millään liikunnalla. Mutta nyt kun tunnen oloni jo terveeksi, pitänee alkaa käynnistää aktiivisuustaso uudestaan.

Tämä on niin helppo paikka päästä taas laiskottelun makuun ja unohtaa itsekuri. Tänäänkään en ole vielä tehnyt mitään muuta, kuin levännyt ja syönyt. (Nuhaviikon lisäksi erityisen rankka työviikko takana, joten syytä lepäämiseen myös on).

Huomenna on varmaan pakko mennä salille, että saa koko homman taas pyörimään. Ehdin jo olla niin ylpeä itsestäni kun muutuin laiskiaisesta sporttimimmiksi. Nyt ei saa lipsahtaa vanhoihin tapoihin. :)

Koululiikunnasta

Välillä täytyy kirjoittaa koululiikunnasta.

Väitän, että olisin nyt paljon paremmassa kunnossa (ja varsinkin lapsena ja nuorena olisin ollut paremmassa kunnossa), jos koululiikunta olisi ollut paremmin järjestetty. Käytännössä ne pääpointit, mitä koululiikunnassa opin, olivat

1. Olen huono liikunnassa
2. En tykkää talvilajeista
3. En tykkää uinnista
4. Liikunta on epämiellyttävää pakkopullaa
5. Osaan lukea karttaa ja osua pesäpalloon, mutta en jaksa juosta niin lujaa, että siitä olisi jotain hyötyä
6. On helpotus, jos minut valitaan joukkueeseen toisiksiviimeisenä, eikä viimeisenä
7. Voimistelutelineisiin en koske pitkällä tikullakaan

Sen sijaan, että olisin oppinut nauttimaan liikunnasta, olivat jokaviikkoiset liikuntatunnit minulle jossain määrin nöyryytystä. Uusien lajien kokeilu ja tekniikkaharjoitukse lajissa, joka ei miellytä yhtään, eivät innosta nuoria liikkumaan.

Mikä on koululiikunnan tarkoitus? Opettaa tekniikka hyväksi joka lajissa VAI kannustaa oppilaita elämänmittaisen aktiivisen liikunnan ylläpitämiseen positiivisten liikuntakokemusten kautta.

Minun mielestäni jälkimmäinen vaihtoehto on parempi vaihtoehto monella tapaa ja varsinkin kansanterveydellisesti. Tekniikkaa voi harjoitella enemmän harrastusryhmissä (joista puhun kohta lisää), sillä pelkällä koululiikunnalla kenestäkään ei ole tullut ammattiurheilijaa. Eikä se minusta voi olla koululiikunnan tarkoituskaan. Jos näin halutaan olevaan, on mielestäni järkevää sitten vaikka joko mahdollistaa vapaaehtoisia lisätunteja tekniikkaharjoittelulle tai jakaa luokka kahteen ryhmään, joista toinen tekee tekniikkaa ja toinen nauttii toiminnasta ilman paineita.

Palataan takaisin tuohon oppimislistaani. Nyt kun olen jo muutaman vuoden yrittänyt käynnistää aktiivista liikuntaharrastusta (ja ehkä jopa onnistunut, sormet ristiin) voin sanoa hitaasti oppivani, että koululiikunta on opettanut minulle täysin valheellisia asioita.

Ensinnäkin kukaan ei ole huono liikunnassa. Voi olla huonokuntoinen tai huono tekniikassa tietysti, mutta varmasti löytyy joku liikuntalaji, jossa voi olla hyvä. Toiset ovat parempia voimaa vaativissa lajeissa ja toiset kestävyyslajeissa. Mielestäni silloin on menty metsään ja hienosti rytisten, jos joku luulee olevansa huono liikunnassa. Mielestäni koululiikunnasta ei pitäisi antaa numeroa. Tai vähintään se pitäisi antaa vain tiimipelaamisen ja oman kehittymisen mukaan, ja tehdä arvosteluperusteet täysin selviksi.

Minä tykkään luistelusta. Tämä on täysin uusi tunne. :) Ja se on löytynyt, kun olen tietoisesti yrittänyt irtautua niistä asioista, jotka olen lapsena oppinut.

Tykkään uida. En osaa vieläkään sukeltaa pitämättä nenästä kiinni, mutta uskon voivani oppia sen harjoittelemalla.

Liikunta voi olla hauskaa ja koukuttavaakin. Tämän olen kokenut ensimmäistä kertaa aikuisiällä.

Osaan lukea karttaa ja osua pesäpalloon. Nyt osaisin varmasti juosta riittävän lujaa voidakseni olla kohtuullisen hyvä suunnistaja, ja harjoittelemalla pesäpallotaitonikin voivat parantua.

On väärin ylipäänsä valita joukkuita niin, että kapteenit valitsevat tiimiläiset vuorotellen. Se kertoo liikunnanopettajan osaamattomuudesta. Jos huomaan tällaista tapahtuman, aion huomauttaa asiasta. Viimeisenä valituksi tuleminen joka kerta vahvistaa sitä negatiivista kuvaa itsestä liikkujana.

Voimistelutelineisiin en aio koskea vielä vähään aikaan. Sen verran tuoreessa muistissa lukioaikainen paniikkikohtaukseni vielä on. Mutta joku päivä aion uskaltaa.

Vanhempien vastuu?

Sanon myös, että vanhemmilla on vastuu lapsen liikunnasta. Jos hankkii tietokoneet ja konsolit ja muut, mutta ei ole varaa panostaa lapsen terveyteen, on jotain pielessä. Minulle olisi yksi posiitiivisia kokemuksia tuottava liikunnallinen harrastus tehnyt jo paljon. Sen sijaan asuin kaukana ikätovereistani, vanhempani eivät kovin usein pyytäneet liikkumaan mukaan, vaan ihmettelivät, kun harvoin jaksoin yksin leikkiä ulkona liikunnallisia leikkejä.

Vanhemmilla on vastuu tarjota lapselle liikunnallisia harrastuksia. Niiden ei tarvitse olla edes kalliita, vaan pienellä vaivannäöllä on mahdollista joko löytää joku harrastus, jossa ei tarvita kalliita välineitä, tai hankkia käytettyjä välineitä halvemmalla.

Tietysti näin aikuisena on turha enää surkutella mennyttä lapsuutta. Itsesääliin vajoaminen ei paranna sitä kuntoa kuitenkaan. :) Vaikka tämä liikunnan harrastaminen on ollut minulle haaste, en aio luovuttaa.

Lisää luistelua ja yleisesti ottaen hyvä fiilis

Tulipahan käytyä työporukalla luistelemassa. Ja ostin sitten sen 10 kerran lipun. Ja heti olisi hinku takaisin jäälle.

Tähän väliin voin sanoa, että oma henkinen ja fyysinen olo alkaa olla paljon parempi, kuin vaikka kesällä. Se ykkössyy, miksi koitan motivoida itseäni liikkumaan, on varmaan se, että olen vain niin kyllästynyt olemaan heikko ja huonokuntoinen. Ja nyt, vaikken voi vielä pitkään aikaan kutsua itseäni hyväkuntoiseksi, tunnen oloni vähän vahvemmaksi. Tuntuu siltä, että olen oikealla tiellä.

Tänään (tai siis eilen) luisteluhetken jälkeen innostuin tutkimaan netistä, mitä erilaisia harjoituksia voisin nyt tehdä sen 10 kerran korttini myötä. Törmäsin sitten siinä brittiläiseen sarjaan nimeltä Dancing on Ice, joka on siis kuin Tanssii tähtien kanssa, mutta jäällä. Jäinkin sitten tähän katselemaan klippejä sarjasta ja kuvittelemaan millaista olisi taipua tuollaisiin liikkeisiin ja pysyä vielä pystyssä.

Klippejä katsellessa on välillä vaikea uskoa, että esityksen takana on vain muutama viikko harjoittelua.